2/3 klaanistamme on pahamaineisessa ghettogrindibändissä nimeltä Plagueround. Joitain vuosia sitten perustamassani orkesterissa tarkoituksena on pitää helvetillistä hauskaa, ystävyyteen ja kummiin henkilökemioihin perustuvan meuhkaajakoplan musisoidessa. Toisaalta tätä ei osaa suositella kenellekään, mutta yhtäältä kaikkien tuttujen kuuluisi tietää tästä pimeästä puolestamme. Pitkästä historiasta huolimatta, meillä on vasta yksi keikka ja satunnaisia, rupisia treeninauhoituksia saavutettuna. Suotta sitä kiirehtii minnekään urallaan kun musiikki kuitenkin kaahailee edesvastuuttomasti; meidän mopo ei ole edes aikeissa poistua rotkosta.
Edellisistä sessioista on jo jonkin aikaa, mutta ajattelin nyt hohkata Pleikkarista pienelle, kajahtaneelle lukijakunnallemme kun äsken arkistoja kaivellessa osui kohdalle pari (melkein) kelvosti suoritettua palaa viime puuhatuokiosta.

Nauhoitukset on suoritettu yhdellä pikkumikillä, joten laatu on vähintään punk..
Riku rummuissa, Juha kitarassa, Jesse bassossa ja Samin lohdullisen vaimeasti kuuluvat vokaalit.
Riku rummuissa, Juha kitarassa, Jesse bassossa ja Samin lohdullisen vaimeasti kuuluvat vokaalit.
Lebreshaun 7
Comeback Of The Scumbag
Mä ainakaan mikään kajahtanut ole...
VastaaPoistaHarmi kun ei tosiaan kovin kuulu tuo laulu, olisin mieluusti kuullut vähän vähemmän punkkia äänistystä. En ole hillitön grindin ystävä, mutta tää nyt jotenkin nappasi aika hyvin :)